Mulla on pää täynnä suunnitelmia, erilaisia kesäkasseja siitä samasta kangaspinosta, kämmekkäitä, esikoiselle yövillavaippahousut - muuten alkaakin olemaan jo päiväkuiva, itselleni haluaisin boleron tyyppisen jutun (mustan, yllätys yllätys) ja nyt olen vielä suunnitellut hametta, jossa on tylliä ja kaikkea kivaa. Pää on ihan täynnä ajatuksia, suunnittelen jopa jo joulukortteja, mutta ainoa mikä on kortilla on käytännössä aika. Pitänee varmaan ottaa vähän lomaa että ehtii harrastamaan.. Ja kyse ei ole siitä, etteikö olisi tekeillä mitään, nytkin on kaksi neuletta kesken, esikoiselle neuletakki (ei kiirettä, kunhan syksyksi ehtii) ja pöytäliina.
Läpi elämäni meikäläisellä on aina ollut reilusti enemmän suunnitelmia kuin mitä käytäntöä, haihattelija? Taivaanrannanmaalari? Ehkä pitäisi ryhtyä vaatesuunnittelijaksi, kyllä tässäkin iässä vielä ehtii uudelleen kouluttautumaan. Mutta ymmärtääkseni vaatesuunnittelijoidenkin täytyy joskus toteuttaa suunnitelmiaan, pelkkä haaveilu ei taida siihenkään riittää. Ajatelkaas kun olisi ihana ammatti, joka koostuisi vain ja ainoastaan haaveilusta..
Tuo toteutus on aina ollut se kompastuskivi. Jos ei ole jäänyt kesken, on lopputulos ollut jokseenkin arveluttava. Oma isoäitini aikoinaan opetti meikäläisenkin neulomaan, ja mitenkäs muuten kun patalappua vääntämään ainaoikealla. Puikkoja opin käyttämään (muistaakseni) aika helposti. Sitten huomasin sellaisen seikan, että mitä suurempia silmukoita > sitä nopeammin tulee valmiiksi. Jep. Neronleimahdus. Koko ajan kasvoivat silmukat, kunnes eräällä kierroksella olikin sitten ainakin kolmen senttimetrin pituisia silmukoita.. En muista kuinka paljon mammaani nauratti, mutta minua varmaankaan ei kun purkuun meni. Tulipa opittua läksy.
Muistan vieläkin minkä värinen kyseinen patalappu oli, sininen.. Kaikkea sitä mieleen jää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti