torstai 21. toukokuuta 2009

Oh do behave

Ohessa eilisen ja tämän päivän kirpputorisaalista (tänään oli pihakirppis jossa onnistuneesti taas myin aavistuksen enemmän mitä ostin, jei).
Muitakin kirjoja tuli eilen löydettyä ja lisäksi kaksi paria kesäkenkiä esikoiselle, mutta niissä nyt ei ole mitään mielenkiintoista taikka erikoista.



Kuvassa etualalla neulemylly johon kaipaan ohjetta (edelleen jos joku käyttänyt tuota tai vastaavaa niin apua otan hyvin mielelläni vastaan), takana vasemmalla ihanan iso lasiruukku jonka tänään löysin ja oikealla takana Käytöksen kultainen kirja vuodelta 1965!

Sivulta 53 löytyy lohdun sanoja ainakin meikäläiselle:
"Mutta toisaalta tavallisenkaan ihmisen ei tulisi pitää pöytäänsä niin moitteettoman hyvässä järjestyksessä, että se muistuttaa asumattoman hotellihuoneen epäpersoonallista pöytää."
Juu, ei meillä ainakaan.

Sivulta 337 voi lukea kappaleen joka tällä hetkellä ei meillä ainakaan ole järjestetty kultaisen käytöksen mukaisesti:
"Emäntä ei koskaan mene eteiseen vieraitaan vastaan, vaan - ellei palveluskuntaa ole - isäntä avaa oven ja auttaa heitä. Emäntä odottaa salissa"
Isäntä kyllä pysyy tiiviisti sohvalla kunnes on ihan pakko nousta, ja palveluskuntaa ei ole..
Dääm.

4 kommenttia:

Villasukka kirjoitti...

Hih, ei ole isäntää, ei palveluskuntaa eikä kyllä saliakaan!

Äiti-puffa kirjoitti...

Voi himpura. Täytyy jatkossa hilata ahterini yläkertaan soffalle kun joku pimputtaa ovikelloa. Oma moka, kun piti fiinistellä ja nimetä saliksi yläkerran huone.
Miten ihmeessä muuten kirpputorille tavaraa viedessä joka kerta lähtee kotiinkinpäin jotain. Ilmeisesti en olekaan yksin ongelmani kanssa.

Irena kirjoitti...

Villasukka: Tutkailen käytöskirjaa ja kerron sitten jos tälläiseen tilanteeseen on oma protokollansa.

Äiti-Puffa: Jeh, tulee paljon liikuntaa portaissa jos kovin usein vieraita käy! x)

Irena kirjoitti...

Nyt on ohjeet myllyyn, suurkiitos Kerttuselle!

Palaan asiaan kun saadaan jotain tehdyksi - eli seuraavaksi koetukselle joutuu ohjeidenlukukyky.