sunnuntai 23. elokuuta 2009

Saalista

Tälläinen saalis löytyi eilen:



Kangassillihaperot (ja muutama muu hapero) päätyi jääkaapin yläpuoleiseen kaappiin kuivamaan viipaleina, Voitatit paistuivat leivänpäällisiksi. Muut vielä odottavat jääkaapissa inspiraatiota. Ei niitä paljon enää jäänyt, tänään pitäisi jotain keksiä ettei mene huonoksi. Jos vaikka tänään värkkäilisi tälläistä Sieni-Kaalilaatikkoa?


Mustikoita ei löytynyt enää juurikaan, vain sen verran suupielet sai siniseksi. Puolukat eivät ihan vielä ole kypsiä, ehkä ensi viikolla taas metsään jos sää sallii - erinomaista urheilua (eikä juurikaan onneksi ole ollut ötököitä)

Sitten ehdin keittää karviaishilloakin.
NAM!
Vähän erilainen resepti löytyi Kotilieden säilöntänumeron sivuilta:

1 kg karviaisia
1 kg sokeria
1 dl vettä
1 purkki tuoretta minttua
1 sitruuna

1) Karviaiset soseeksi tehosekoittimessa tai vst (sauvasekoitin toimi mainiosti)
2) Kattilaan karviaissose, vesi, sokeri, hienonnettu minttu (saksilla meni hyvin) ja puhdistetun sitruunan keltainen kuoriosa raastettuna
3) Keitä 40 - 60 minuuttia ilman kantta että kiinteyy
4) Jos marmelaadikoe on positiivinen, nosta jäähtymään ja purkita, säilytä jääkaapissa

Ei kommentteja: