torstai 11. marraskuuta 2010

Laiskajaakkoo

Sukkasadon päättymisen jälkeen ei ole oikein käsityöt innostaneet.
Muutaman korin sain vielä valmiiksi, ihan samoja kuin taannoisessa postauksessa niin en viitsi toistaa. Jämälankoja noihin meni mainiosti, kaikki Santorinit ja se värikylläinen Nalle Colori jota tuli joskus mielenhäiriössä hankittua. Iso pino keskeneräisiä joita ei huvita tehdä ja muutamia ajatuksia joita nyt ei huvita aloittaa.
Tää on taas niin tätä.
Varsinkin kun joulu on tulossa ja pitäisi tehdä joululahjojakin..
Ja joulusiivoja..
Ja joululeipomisia.

Joulustressi!

Tulevaa stressiä liennyttääkseni olen tehnyt oikein hidasta ja kotoisaa leipomista, hapanruisleivät sain tänään valmiiksi. Ohjeita on pilvin pimein, omani tein Wikikon ohjeen mukaan - Hapanruisleipä numero 4. Ei mitään kiireisen emännän hommia. Hieman on vielä taidoissa hiomissa (ensimmäinen hapanruisleipäni IKINÄ), maku oli ihan hyvä, mutta nousta olisi saanut ehkä jonkin verran enemmän. Nojaa, olen kyllä aina tykännyt jälkiuunileivästä, vielä sellaisesta vähän kuivahtaneesta.
En viitsi kuvata, leipien ulkonäössäkin olisi hieman parantamisen varaa..

Nyt voisi ryhtyä askartelemaan joulusiivous ja -leivonta aikataulua.

3 kommenttia:

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Hyi, älä edes puhu joulusta! Iskee paniikki tuolla listailulla.

Sara kirjoitti...

Sä oot kyllä huippu ku oot alkanu leipoon oikeen hapanruisleipää!!! Mun leipomiset tahtoo rajoittua kaikkiin herkkuihin... vaikka kyllähän tuore leipäkin on aikasta herkkua! =)

Irena kirjoitti...

Pirjo-Riitta: Paniikkia torjutaan listalla. Ei se siivous niin suurelta näytä kun sen jakaa seitsemälle viikolle, ehtii hyvin pestä saunan ja muut. Samoin leipomukset on ajastettu ettei niitä unohda ja joulupäivänä ei tartte kiireessä leipoa jotain..

Sara: Noh, oli ensimmäinen kokeilu tällä alueella ja parantamista ON.. :D
Sämpylöitä ja muita nopeita (joihin voi puuronjämät laittaa) tehdään toki säännöllisesti.