lauantai 8. syyskuuta 2012

Täysin gluteenitonta ja maidotonta leivontaa

Keskiviikkona meillä oli kutsuilla sellainen henkilö jonka ruokavalio oli viljaton ja maidoton allergiaimetysteknisistä syistä.

Ja sen sijaan että olisin tarjonnut hänelle yhtä leipomusta erikseen, päätin että kaikki tarjottava kävisi kaikille (onneksi kukaan ei ilmoittanut lisäksi kananmuna-allergiaa, sitten sitä vasta olisi pohdittavaa ollut).

Tarjottavat katosivat parempiin suihin ennenkuin muistin kuvia räpsiä, mutta teidän iloksenne reseptit:

Kookosunelmat (esiintyneet aiemminkin blogissa)

4 munaa
3 dl sokeria
10 dl kookoshiutaleita
200 g maidotonta Keijua (sininen)

- sulata voi
- vatkaa sokeri + munat
- lisää vaahtoon kookoshiutaleet ja hieman jäähtynyt voisula
- nostele pikkulusikalla nokareita pellille
- 200 astetta, 7 - 9 min

* * * *

Täytekakku (pohjan ohjeesta kiitos Katille Krassutellen blogiin)

4 munaa
1,5 dl sokeria
1,5 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

- vatkaa munat + sokeri
- siivilöi jauhot joukkoon
- uunipellille leivinpaperille
- 200 astetta, noin 8 minuuttia

Väliin ja päälle vaahdotettavaa soijavispiä, löytyy kylmäkaapista, yleensä vispikermojen lähettyviltä. Oli muuten tosi hyvä pursotukseen, ja makukin mainio.

* * * *

Gluteenittomat Browniet

5 dl sokeria
4 rkl siirappia
4 tl vaniljasokeria
4 dl tummaa kaakaota (esim VanHouten, maidotonta siis)
2 rkl vahvaa kahvia
1/2 tl suolaa
300 g maidotonta Keijua
4 munaa
2 dl mantelijauho
2 dl rouhittuja pähkinöitä (käytin fifti-fifti valmista hasselpähkinärouhetta ja karkeaksi rouhittuja saksanpähkinöitä
2 dl rouhittua tummaa suklaata (brunberg on maidoton)

1) sulata rasva
2) lisää sokerit, siirappi, kaakao, kahvi ja suola
3) jäähdytä noin 5 minuuttia
4) vatkaa munat joukkoon
5) lisää mantelijauhe, vatkaa noin 2 minuuttia
6) lisää rouhitut pähkinät ja rouhittu suklaa
7) uunipellille, voidellun leivinpaperin päälle
8) 175 astetta, noin 30 minuuttia

Kannattaa leikata valmiiksi annospaloiksi kun ottaa uunista.

* * * *

Tarjolla oli vielä Macaron pikkuleipiä, mutta eivät olleet kovin onnistuneita tällä kerralla - en käyttänyt tuttua ja turvallista, täälläkin esiintynyttä, reseptiä. Joten jääköön resepti unholaan.

Ei kommentteja: